2003

Päiväkummun Pesis sai Nuori Suomen tukea (13.12.2003)

Vantaalainen Päiväkummun Pesis sai Nuori Suomen tukea alle 13-vuotiaiden lasten seuratoimintaan. Nuori Suomi ja Opetusministeriö julkaisivat tukipäätökset 12.12 2003. Opetusministeriön ja Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea haki tänä vuonna 884 hanketta. Tukea haettiin lähes 2,3 miljoonaa euroa. Tukisumma 405 000 euroa jaettiin 374 urheiluseurahankkeen kesken. Tuetuissa hankkeissa lapsia ja nuoria liikkuu yli 32 000. Paikallistuki jaettiin nyt viidennen kerran.

Päiväkummun Pesis sai ainoana vantaalaisena pesäpalloseurana Nuori Suomen tukea. Yhteensä vain 15 pesäpalloseuraa oli tukea saaneiden joukossa koko maassa. Tukea myönnettiin PäPe 2007-kehittämisprojektin toteuttamiseen. Seuran tavoitteena on laajentaa toimintaansa kaikkiin juniori-ikäryhmiin, tarjota kaikille jäsenilleen mahdollisuus monipuoliseen ja hauskaan liikuntaan, sekä kehittää laadukasta ja vastuunsa tuntevaa lapsi- ja nuorisotoimintaa.

Vantaalla toimivalle Päiväkummun Pesis ry:lle myönnettiin Nuorisopesis ry:n Sinetti-tunnus osoituksena laadukkaasta nuorisotoiminnasta kesällä 2003. Päiväkummun Pesis sai Sinetin ensimmäisten pesäpalloseurojen joukossa maassamme.

 

Yhteistyötä Sinettiseurojen välillä Vantaalla (1.12.2003)

Päiväkummun Pesiksen E pojat -93 on pelikauden jälkeen opetellut suunnistusta toisen sinettiseuran, Pihkaniskat ry:n johdolla.

Halusimme tehdä jotain erilaista ja samalla oppia jotain uutta ennen kuin sisäharjoituskausi alkoi. Tästä ajatuksesta lähti liikkeelle suunnistuksen alkeet yhteistyössä Pihkaniskojen kanssa. Pelaajat pitivät kovasti suunnistuksesta ja samalla opittiin kartan lukemisen alkeet, taito josta on hyötyä läpi elämän kertoo Eric Nyman, Päiväkummun Pesiksen E pojat -93 toinen valmentaja.

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten Vantaalaiset urheiluseurat voivat tehdä yhteistyötä. Näin seurat pystyvät monipuolistamaan harjoittelua ja samalla tarjoamaan pelaajille mahdollisuus tutustua uusiin lajeihin kunkin lajin asiantuntijan johdolla. Tämä on seuroille myös selvää rahansäästö ja harjoittelun laadun parantamista, kun toisen lajin kouluttajana toimivat sen lajin ammattilaiset kertoo Jukka Heinonen, Päiväkummun Pesiksen puheenjohtaja.

Lue tästä Sinettisanomissa joulukuussa 2003 julkaistusta jutusta "Yhteistyötä Sinettiseurojen välillä" tarkemmin mitä pesäpalloilijat metsässä tekivät.

 

Lasten ja nuorten urheilijoiden ruokailu (28.11.2003)

Päiväkummun Pesis ja Keravan Pesis järjestivät marraskuussa Keravalla yhteisen ravintoillan lasten vanhemmille. Illan luennoitsijana oli maamme johtava ravintoasiantuntija, UKK-Instituutin johtaja Mikael Fogelholm.

Ravintoillan antimista on valmistunut kalvosarja "Lasten ja nuorten urheilijoiden ruokailu".

Liikkuva lapsi tarvitsee enemmän ravintoa kuin liikkumaton lapsi. Monipuolinen ravinto ja säännöllinen ruokailu parantaa lapsen jaksamista sekä koulussa että pelikentällä kertoo Eric Nyman Päiväkummun Pesiksestä.

 

Vauhtia ja säpinää Päiväkummun sinettijuhlassa (19.10.2003)

Päiväkummun Pesis vietti sunnuntaina kauden päätösjuhlaa. Mukana juhlassa oli reilut parisataa pelaajaa, pelaajien vanhempaa ja PäPe:n ystävää. Päätösjuhlassa palkittiin tuttuun tapaan seuran joukkueita, pelaajia ja taustajoukkoja hienosta ja menestyksekkäästä kaudesta.

Kauden päätösjuhlassa PäPe vastaanotti myös Nuoren Suomen Sinettitunnuksen, joka myönnettiin seuralle kesällä. Palkintoa oli luovuttamassa Nuorisopesis ry:n hallituksen jäsen Heikki Pälviä.

Juhlapuheen piti Eija Alaja Nuori Suomi järjestöstä. Eija kertoi innokkaasti Sinettiseuran kriteereistä ja miten Sinettiseura toimii. PäPe:n puheenjohtaja Jukka Heinonen totesi omassa avauspuheessaan, että "seuran saama Sinettitunnus on hienoin tunnustus minkä nuorisourheiluseura voi saada ja samalla suuri kiitoksenosoitus kaikille Päiväkummun Pesiksen toiminnassa mukana oleville henkilöille".

Juhlassa Nuorisopesis palkitsi Päiväkummun Pesistä myös seuran tekemästä turvallisuus-suunnitelmasta "Turvallinen Kotipesä", joka Nuorisopesiksen toimesta jaetaan kaikille halukkaille nuorisopesäpalloseuroille. "Jokainen lapsi ansaitsee turvallisen ympäristön, sekä pelikentällä että kentän ulkopuolella. Haluamme tällä turvallisuus-suunnitelmalla olla mukana rakentamassa turvallista ympäristöä kaikille pesäpallon harrastajille" kertoo Eric Nyman PäPe:stä.

Päiväkummun Pesis valittiin Suur-Helsingin Pesiksen "vuoden seuraksi".

Juhlassa esiintyivät monet PäPe:n pelaajat vauhdikkailla tanssi ja tanoke-esityksillään. Hauskin esitys oli kuitenkin "pidä oma puoli puhtaana", johon osallistuivat kaikki juhlassa mukana olevat. Tästä muodostui huikea palloralli, kun sali täyttyi lentävistä palloista. Tästä leikistä pitivät kaikki mukana olleet.

 

Pesäpallomenestystä Vantaalla - Päiväkummun Pesiksestä sinettiseura (8.9.2003)

Vantaalla toimivalle Päiväkummun Pesis ry:lle on myönnetty ensimmäisten pesäpalloseurojen joukossa Nuorisopesis ry:n Sinetti-tunnus osoituksena laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Päiväkummun Pesis sai Sinetin yhtenä ensimmäisistä neljästä pesäpalloseurasta maassamme.

"Tämä on hienoin tunnustus minkä nuorisourheiluseura voi saada ja samalla suuri kiitoksenosoitus kaikille PäPe:n toiminnassa mukana oleville henkilöille", kertoo Päiväkummun Pesis ry:n puheenjohtaja Jukka Heinonen. "PäPe:n toiminta on nyt "sertifioitu" ja olemme saaneet korkeimman arvosanan toiminnallemme - tästä on hyvä jatkaa".

Kaija Tanner, Nuorisopesis ry:n toiminnanjohtaja, on iloinen, että pääkaupunkiseudulla on pesäpallossakin nyt Sinettiseura. "Tämä on yksi osoitus pesäpalloilun suosion kasvusta lasten ja nuorten parissa pääkaupunkiseudulla", sanoo Tanner.

Sinettiseuraksi pääseminen edellyttää seuralta, että sen nuorisotoiminta on monipuolista ja kannustavaa. Se onnistuu, kun ohjaajat ovat hyvin koulutettuja ja asiansa osaavia. Seuran tulee pitää hyvää huolta sekä toimintaan osallistuvista lapsista ja nuorista että myös heidän valmentajistaan. Pelaajien osalta edellytyksenä on mm., että seurassa on sovittu yhteisistä pelisäännöistä kaikissa alle 13-vuotiaiden ryhmissä. Pelisäännöt tulee sopia sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. "Näillä eväillä syntyy laadukasta toimintaa nuorille", kertoo Kaija Tanner.

Sinetin luovutustilaisuus pidetään seuran kesäkauden päättäjäisten yhteydessä 19.10. Koivukylän koululla alkaen klo 14.00.

 

C-pojat valtakunnallisella leirillä (14.8.2003)

Valtakunnallinen nuorisopesisleiri oli Turussa 27.7.-1.8.2003. PäPe:n pojat osallistuivat pelisarjaan sijoittuen hienosti 20:ksi. Joukkueessa oli kahdeksan oman pelaajan vahvistuksena kuusi poikaa Keravan pesiksestä. Yhteistyö sujui mainiosti ja kaikilla oli hauskaa. Joukkuetta valmensi Nikolai Borodavkin ja pelinjohtajana oli Mika Salonen. Joukkueen sisupelaaja-palkinnon sai Toni Nieminen. Leiriviikolle osui kesän kuumimpia helteitä, ja Turussa tutustuttiinkin myös uimaloihin ja Tall Ships' Race –purjelaivoihin.

 

Päiväkummun Pesis televisioissa 16.8 lauantaina (13.8.2003)

LOTTO arvonnan yhteydessä Veikkaus esittää kulttuuri- ja liikuntalajeja, jotka saavat tukea veikkausvoittovaroista. Lauantaina 16.8 LOTTO arvonnan yhteydessä on esittelyvuorossa nuorisopesäpallo.

Filmissä haastatellaan Nuorisopesis ry:n toiminnanjohtaja Kaija Tanneria sekä paria PäPe:n pelaajaa.

Mainos nauhoitettiin Päiväkummun kentällä keskiviikkoiltana ja siinä esiintyy Päiväkummun Pesiksen joukkueita ja pelaajia.

PäPe:n pelaajat pitivät näyttävät ja vauhdikkaat harjoitukset, jossa oli ketteryysharjoituksia, pallon heittoa ja lyöntiä. Harjoitusten jälkeen pelattiin vielä D-tyttöjen peli PäPe vastaan Keravan Pesis, jonka PäPe:n tytöt hienosti voittivat. Kaikki tämä nauhoitettiin ja tästä materiaalista muokataan lauantaina 16.8 esitettävä mainos.

 

D-poikien otteet ilahduttivat Kajaanin suurleirillä 14.-19.7.

D-pojat osallistuivat leirisarjaan, johon oli ilmoittautunut 19 joukkuetta ja jotka oli sijoitettu kahteen eri lohkoon. Päpe:lle pelejä kertyi alkusarjassa 9 kpl ja sitten vielä pelattiin sijoitusottelu päälle. Alkupeleistä voitettiin 3 ja hävittiin 6 ja päädyttiin pelaamaan sijoja 13 – 14, Imatran joukkuetta vastaan ja tämän pelin pojat ns. hoitivat kotiin eli sijoitus oli 13. Joukkueen suoritusta erittäin kuumissa olosuhteissa käydyssä turnauksessa voidaan pitää hyvänä, kun huomioidaan lähtökohdat leirin alkaessa:

    * sarjapelejä takana ennen leiriä vain 4 kpl

    * kaksi runkopelaajaa ei päässyt lähtemään mukaan

    * heti leirin ensimmäisessä pelissä kaksi pelaajaa loukkaantui, joista toinen kykeni pelaamaan vasta leirin viimeisen pelin

    * leirijoukkueen 11 pelaajasta 3 oli aloittanut pesiksen pelaamisen vasta tänä keväänä

Kaikki nämä edm. seikat nostavat joukkueen suorituksen arvoa huimasti. Pienellä onnella (kaksi 1-juoksun tappiota) olisi sijoituskin voinut nousta muutaman pykälän tasaisessa keskikastissa. Sarjan AllStars-peleihin valittiin PäPe:stä Juho Lamponen ja Jani Tirri, jotka suoriutuivat peleissä hienosti. Leiriviikon Tsemppari-pelaajaksi valittiin Sakari Rokkanen ja joukkueen leiriviikon Parhaan Pelaajan palkinnon pokkasi Olli Paavilainen.

Kaiken kaikkiaan leirillä oli hauskaa ja saimme runsaasti pelikokemusta lisää ja juuri nämä asiat joukkueelle asetettiin leiriviikon päätavoitteiksi eli tavoitteet saavutettiin.

 

C-tytöt kilpasarjaan (14.7.2003)

C-nuorten leirikarsinta päättyi ja Vantaan tytöt tekivät historiaa pääsemällä kilpasarjaan, joka tarkoittaa, että tytöt ovat ainakin Suomen 20 parhaan joukossa!!

Vantaan tyttöjen lohkossa ovat Ikaallinen, Oulu, Kitee ja Rauma. Leiri on Turussa 27.7-1.8

 

Nuorten suurleiri Kajaanissa - PäPe mukana kahdella joukkueella (13.7.2003)

D-nuorten (alle 13 v.) valtakunnallinen leiri järjestetään 14-19.7 Kajaanissa. Leirille osallistuu yhteensä 96 joukkuetta, joka on kaikkien aikojen kolmanneksi suurin määrä joukkueita (ennätys tasan 100). Päiväkummun Pesis osallistuu leirille sekä D-tyttöjoukkueella että D-poikajoukkueella.

Pelaajia leirille tulee pitkälle toistatuhatta ja pelejä pelataan n. 550 kappaletta 19 eri kentällä. Ottelut leirillä tuomitsevat tuomarileiriläiset, eli nuorisotuomareilla on oma leirinsä. Tuomarileirille osallistuu PäPe:stä yksi nuori tuomari.

 

PäPe:n E - 93 pojille "Fair Play" palkinto Tenavaleirillä (5.7.2003)

PäPe:n E-93 pojat saivat arvostetun reilun joukkueen palkinnon omassa pelisarjassaan. Pelisarjassa oli mukana 15 joukkuetta. Joukkue sai palkinnon reilusta käytöksestään kentällä ja kentän ulkopuolella. Palkintona oli iso kassillinen keksiä.

Joukkue sijoittui oman sarjansa tekniikkakilpailussa hienosti 6:ksi. Lajeina oli tarkkuusheitto, pomputtelu, syöttö, näpy, ketteryyskisa sekä kuperkeikka etu/takaperin.

 

PäPe:n vetäjä Lännen joukkueen poikien pelisarjan johtotehtävissä (4.7.2003)

PäPe:n E-93 poikien kakkosvalmentaja Eric Nyman toimi Lännen joukkueen huoltajana. Leirin leirilehti "Tenavaposti" haastatteli Ericiä heti ottelun jälkeen ja seuraavana hänen kommenttinsa:

Erittäin myönteinen kuva koko leiriviikosta jäi Lännen joukkueen huoltaja Eric Nymanille, joka oli toista kertaa mukana pesäpalloleirillä. Nyman oli vetämässä vantaalaista Päiväkumpua. Seura oli mukana kahdella joukkueella.

"Tämä oli tosi hieno kokemus pojille ja minulle. Oppia on imetty leiriltä tosi paljon. Innostus on valtava tällä hetkellä koko Helsingin ympäristössä", Eric Nyman kertoi innoissaan.

(virallisessa jutussa lukee virheellisesti, että Eric edustaa Niittykumpua. Korjauspyyntö on lähetetty leirilehteen)

 

4 PäPe:n pelaajaa Itä-Länsi otteluihin Tenavaleirillä (4.7.2003)

Poikien pelisarjassa Lännen joukkueessa pelasivat Ilari Rokkanen (E-93) lukkarina, Mikko Pukarinen (E-93) jokerilyöjänä sekä Joni Palviainen (E-92) 2:s vahtina. Pojat onnistuivat pelissä hienosti ja auttoivat Lännen joukkueen altavastaajan asemasta hienoon 8-8 tasapeliin. Länsi oli alussa alakynnessä, mutta toisella puoliskolla Länsi pani viitosvaihteen päälle ja tulosta syntyi. Näin kaikki pojat pääsivät juhlimaan "voittajina" ottelun jälkeen.  Kuva: lännen pojat ja Erik mitalit kaulassa

PäPe:n E tytöt olivat Tenavaleirillä mukana yhdessä Roihun tyttöjen kanssa joukkueessa "Roihut". Tästä joukkueesta valittiin PäPe:n Miia Snellman Idän joukkueeseen. Tiukan väännön jälkeen pelin voitti Lännen joukkue 12-6. Miia onnistui ottelussa hienosti ja toi yhden juoksun Idän joukkueelle. Roihut sijoittui omassa pelisarjassaan hienosti viidenneksi (mukana 10 joukkuetta).

 

Tiukka Vantaan paikallisottelu Varkaudessa (3.7.2003)

Leirillä pelattiin myös "Vantaan mestaruudesta", kun PäPe E-93 pojat ja PäPe E-92 pojat kohtasivat toisensa. Värikkään ja kovavauhtisen ottelun voittivat tiukan väännön jälkeen nuoremmat PäPeläiset numeroin 9-3. Kummankin joukkueen pelaajat sekä vetäjät olivat "kovilla" ottelussa jossa joukkueiden kannustushuudot kuuluivat Varkauden keskustaan asti. Pelin jälkeen sovittiin, että kummatkin joukkueet lähtevät yhdessä syömään jäätelöä.

 

Päiväkummun Pesis mukana Tenavaleirillä Varkaudessa 30.6 - 5.7

Päiväkummun Pesis osallistui kahdella omalla joukkueella sekä yhdessä Roihun kanssa yhdellä joukkueella Tenavaleirille. PäPe:n omat joukkueet pelasivat yhteensä 19 ottelua ja saivat paljon pelikokemusta.

 

Reilun pelin palkinto PäPe:lle

Pesäysit ry:n pesisturnauksessa Lappeenrannassa 14-15.6 Päiväkummun Pesis sai "Fair Play" palkinnon reilusta pelistä ja toiminnasta turnauksessa. Turnauksessa PäPe.sta oli mukana D-tytöt sekä E-93 pojat omilla joukkueillaan.

 

Ensimmäiset sinettiseurat päätetty

Nuorisopesiksen hallitus on päättänyt 11.6. 2003 ensimmäiset pesäpallon sinettiseurat. Arvostetun tunnustuksen ansiokkaasta lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä saivat Päiväkummun Pesis Vantaalta, Keravan Pesis-Juniorit, Siilinjärven Pesis sekä nerkoolainen NeNu-Pesis.