2004

Päiväkummun Pesiksen valmentaja Suur-Helsingin Pesiksen Vuoden Kasvattaja

PäPe:n E-pojat 93 joukkueen valmentaja Arto Rokkanen on valittu SHP:n vuoden kasvattajaksi.

Arto on ollut mukana PäPe:n toiminnassa reilut 6 vuotta ja toiminut koko ajan valmentajana. Kiinnostus pesäpalloon alkoi kun omat lapset aloittivat pesäpallon pelaamisen. Arto kaikki kolme lasta pelaavat PäPe:ssä.

Pesäpallon opettamisen lisäksi Arto on joukkueissaan panostanut alusta lähtien hyvien käytöstapojen opettamiseen lapsille. Arton valmentama E-pojat 93 joukkue on voittanut kahtena vuonna peräkkäin Reilun Pelin palkinnon valtakunnallisella pesäpalloleirillä. Tämän lisäksi Arton valmentama E-pojat 93 joukkue nimettiin tänä vuonna Nuorisopesis ry:n toimesta vuoden valtakunnalliseksi Reilun Pelin joukkueeksi. Eli reilu kaveri tämä valmentajamme Arto.

E-pojat 93 joukkuueen pelaajat ja kaikki PäPe:läiset onnittelvat Artoa vuoden kasvattajana.

 

PÄIVÄKUMMUN PESIKSEN KAUDEN PÄÄTÖSJUHLA 29.10.2004

Puheenjohtaja Jukka Heinosen katsaus pelikauteen 2004

Kaudella 2004 Päiväkummun Pesiksen toiminnassa oli mukana n. 150 junioria. 9 eri ikäkausijoukkueessa, ikähaitarin ollessa 6 – vuotiaista 16-vuotiaisiin nuoriin. Muutoksena pelikauteen 2003 sarjajärjestelmä muuttui siten, että pelit järjestettiin tänä vuonna yhteisesti Etelä-Suomen pesiksen kanssa ja järjestely toimi erittäin hyvin. Pelimatkoihin tuli pituutta hieman aiempaa enemmän, mutta näin saatiin enemmän paljon kaivattuja pelejä eri sarjoissa.

Kaiken kaikkiaan joukkueet pelasivat pelikaudella kesän aikana n. 250 peliä, joka on suuri määrä pelejä!. Tämä näkyi kotipeleissä kenttäpulana eli jatkossa tarvitsemme lisää kenttävuoroja, jotta toiminta on mielekästä.

Joukkueet osallistuivat 3 –valtakunnalliselle leirille Raumalla, Seinäjoella ja Joensuussa. Uutena ryhmänä perustettiin G-juniorit, jotka ovat -97 – 98 syntyneitä tyttöjä ja poikia. Saavutuksina näiltä leireiltä C-tytöt voittivat yhdessä Lahden joukkueen kanssa pelisarjan leirimestaruuden ja Rauman leiriltä E-pojat 93 joukkue toi kotiin Fair play-joukkue palkinnon. Sama joukkue valittiin myöhemmin syksyllä Nuorisopesis ry:n toimesta vuoden 2004 valtakunnalliseksi reilun pelin joukkueeksi.

Kesäkuun alussa seura järjesti jo perinteeksi tulleen liikunta- ja pesiskoulun kaikille nuorimmille koululaisille. Koulun järjestämiseen osallistuivat moni seuran omista nuorista. Liikunta- ja pesiskoulun jälkeen moni ”oppilas” on tullut mukaan seuran toimintaan.

Kaudella 2005 joukkueiden lukumäärä kasvaa jälleen ja se asettaa toiminnalle uusia haasteita. Hyvät lasten vanhemmat vetoankin teihin, sillä valmentajia, huoltajia joukkueenjohtajia ja muita taustahenkilöitä tarvitaan toimintaan mukaan tähän arvokkaaseen lasten hyväksi tehtävään kansalaistoimintaan.

 

Seuratoiminnassa Päiväkummun Pesiksellä oli huikea vuosi!

Kun viime vuonna näihin aikoihin saimme Sinettiseurastatuksen niin Päpe nousi valtakunnallisesti pesäpalloväen tietoisuuteen. Kauden aikana PäPe:n valmentajia pyydettiin luennoimaan eri puolilla Suomea monipuolisesta valmennus- ja seuratoiminnasta. Lisäksi Päiväkummun pesiksen toimintaa on tuotu esille valtakunnallisilla foorumeilla Pesäpalloliiton uuden kotiseura toimintamallin esittelyn yhteydessä.

Kauden päätteeksi PäPe nousi valtakunnan poliittisen eliitin tietoisuuteen. Saimmehan Rekolan kentälle pääasiassa kansanedustajista koostuneen eduskunnan pesäpallojoukkueen, jota vastaan asettuivat PäPe:n C/B-juniorit. Tuloksena oli n. 700 katsojan edessä käyty mielenkiintoinen pesispeli, jota loistavasti ja ammattitaitoisesti selosti YLE:n urheilutoimituksen tuttu radioääni Pertti Tapola. Peli päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen Päpe:n junnujen voittoon.

Muutamaa päivää myöhemmin Päiväkummun Pesiksen toimintaa esiteltiin noin ½ tunnin ajan Nuorisuomen Sinettiseuraseminaarissa Helsingin Yliopiston juhlasalissa. Yleisönä oli 356 eri lajien urheiluseuran edustajat. PäPe esittäytyi ainoana urheiluseurana tällä foorumilla. Tilaisuuden arvovaltaisuutta korosti se, että sitä kunnioitti Tasavallan Presidentti Tarja Halonen läsnäolollaan. Muistoksi tilaisuudesta seura lahjoitti presidenttiparille PäPe lippikset sekä PäPe seura-aapisen.

Nyt toiminnan kasvaessa toivotaan erityisesti pelaajien vanhempia entistä aktiivisemmin mukaan Päiväkummun Pesiksen toimintaan. Teitä tarvitaan!

 

Kauden 2004 palkitut PäPe:läiset

Päätösjuhlassa palkittiin ansioituneita pelaajia, joukkueita ja toimihenkilöitä. Seura on perinteisesti palkinnut joka joukkueesta parhaan ulko- ja sisäpelaajan sekä joukkueen tsemppari- ja kehityspelaajan.

Joukkueista palkittiin seuraavat henkilöt:

E-tytöt

Ulkopelaaja Maria Cavadas
Sisäpelaaja Miia Snellman
Tsemppari Sini Autti
Kehittyjä Marika Juvonen

E-pojat -93

Ulkopelaaja Ilari Rokkanen
Sisäpelaaja Topi Kuru
Tsemppari Janne Lehtimäki
Kehittyjä Henri Korpela

E-pojat -92

Ulkopelaaja Miko Tekoniemi
Sisäpelaaja Joni Palviainen
Tsemppari Jesse Helminen
Kehittyjä Ville Hotakainen

D-pojat

Ulkopelaaja Jani Tirri
Sisäpelaaja Sakari Rokkanen
Tsemppari Vesa Kinnaslampi
Kehittyjä Jesse Kokko

D-tytöt

Ulkopelaaja Sonja Sinkkonen
Sisäpelaaja Katju Seppänen
Tsemppari Sanna Nurmi
Kehittyjä Elisa Cavadas

C-tytöt

Ulkopelaaja Henna Sinkkonen
Sisäpelaaja Jemina Vaittinen
Tsemppari Jenna Ahonen
Kehittyjä Elina Lamponen


Nuoret tuomarit (stipendi)

Eero Heinonen, Esko Åman, Anni Lamponen, Elina Lamponen, Juho Lamponen, Sakari Rokkanen


Erityismaininta seuran eteen tehdystä työstä (stipendi)

Emma Lottanen (seuran nettisivut)
Päivi Lamponen (pesiskoulu, PML- koulutukset)
Markotapio Lauren (seuratoiminta)

Kaikki valmentajat
Pro Nuorisuomi kannusteet

Nuorisopesis ry:n kunniakirja + stipendi
"Vuoden reilun pelin joukkue" E-pojat –93 joukkue, valmentajina Arto Rokkanen ja Eric Nyman

 

Valtakunnallinen vuoden 2004 reilun pelin palkinto Päiväkummun Pesiksen joukkueelle

Päiväkummun Pesiksen joukkue, E-pojat 93, sai pesäpalloväen päätösjuhlassa vastaanottaa vuoden reilun pelin joukkueen palkinnon. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Päiväkummun Pesis palkitaan pesäpallon valtakunnallisella päätösjuhlassa.

"Se, että vuoden reilun reilun pelin joukkueena palkitaan E-pojat 93 on suuri huomionosoitus joukkueen valmentajille, Arto Rokkaselle ja Eric Nymanille", kertoo Jukka Heinonen, PäPe:n puheenjohtaja.

Sama joukkue on kahtena vuonna peräkkäin saanut reilun pelin palkinnon valtakunnallisella pesäpalloleirillä.

Joukkueen toiminta lähtee seuran arvoista ja toimintatavoista. "Olemme pesäpallon lisäksi panostaneet kasvatuksellisiin asioihin", kertoo Arto Rokkanen, joukkueen päävalmentaja. "Haluamme olla mukana tukemassa sitä kasvatuksellista työtä, mitä tehdään kotona ja koulussa", jatkaa Arto.

Sopimalla yhteiset säännöt joukkueelle, niin kaikki tietävät miten toimia kun ollaan harjoituksissa, peleissä ja leireillä. Näin meillä kaikilla on helpompi toimia yhdessä.

"On tärkeää alusta lähtien opettaa lapsille, mikä on oikein ja mikä on väärin. Reilu kannustushuuto pelivastustajille ja heidän hyvien suoritusten palkitseminen kuuluu joukkueen toimintatapoihin kertoo", Eric Nyman, joukkueen toinen valmentaja.

"Näin kasvatamme pelaajistamme vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka kantavat vastuuta itsestään sekä kavereistaan sekä kunnioittavat muita ihmisiä ja heidän suorituksiaan", jatkaa Eric Nyman.

"Tämä on hienoin palkinto, mitä juniorijoukkue voi saada. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, on pelitaitojen kehittyessä helpompi tavoitella myös pelimenestystä. Toisin päin se on usein vaikeampaa tehdä", sanoo Eric Nyman.

Joukkueessa pelaa hienoja poikia, jotka haluavat toimia hyvin. Ilman poikien hyvää asennetta reiluun peliin sekä pelaajien vanhempien vahvaa tukea joukkueen toiminnalle ei joukkue olisi saanut tätä palkintoa.

"Palkinto on hienoa asia pojille, mutta tärkeintä meille valmentajille on se, kun nähdään miten hienosti pojat käyttäytyvät pelikentällä ja kentän ulkopuolella", sanoo Arto Rokkanen, vuoden reilun pelin joukkueen valmentaja.

 

Nuorisopesiksen valmennusryhmä Vihdissä 25.9.

Nuorisopesis on ryhtynyt tukemaan motivoituneiden, pesäpalloa harrastavien lasten ja nuorten harjoittelu- ja kilpailumahdollisuuksien kehittämistä. Toiminta aloitettiin pilottiryhmällä Etelä-Suomessa, ja mukaan kutsuttiin Roihun, PuMun, Nipen, PäPen, KePen ja ViPan junioreita, 1993-88 -syntyneitä tyttöjä ja poikia. Mukaan lähteviltä pelaajilta edellytettiin pesiksen perustaitojen hallitsemista sekä omaa motivaatiota ja sitoutumista harjoitteluun ja harrastukseen.

Janne Vuorinen selittää harjoittelun ideaa koko joukolle

Ensimmäiset harjoitukset koko ryhmälle järjestettiin syyskuun 25. päivänä Hiidenkirnun tekonurmikentällä Vihdin Nummelassa. Paikalle oli tullut 130 junioria valmentajineen, joten vipinää oli kentällä ja sen reunoilla. Päpestä meitä oli noin 30 tyttöä ja poikaa, E-, D- ja C- joukkueiden valmentajat sekä muutama muu vanhempi ja utelias. Päivän sisällöstä vastasi Janne Vuorinen, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja ja Sotkamon urheilulukion liikunnanopettaja. Apuna hänellä oli muita Superin pelaajia: Mari Marttinen, Miia Ahola, Kati Rajala ja Veijo Turpela. Päivän aikana tehtiin lyönti-, heitto- ja pallonkäsittelyharjoituksia sekä keskusteltiin harjoittelemisen tavoista ja merkityksestä. Ohjeita saivat paitsi pelaajat, myös valmentajat. Puolen päivän aikaan koko joukolle tarjottiin lämmin lounas viereisen koulun tiloissa, mutta muuten koko ohjelma voitiin pitää ulkona raikkaassa ja viileässä syyssäässä. Lopussa järjestettiin pomputtelukisa, jonka poikien sarjan voitti Markus Juvonen D-pojista.

Päivän päätteeksi valmentajat sopivat Jannen johdolla pidettävästä suunnittelukokouksesta 16.10. Tämä nyt aloitettu valmennustoiminta tulee jatkumaan uusina kokoontumisina, jotka jatkossa järjestettäneen ikäryhmittäin erikseen. Mukana olleet juniorit pysyvät ryhmässä, mutta on myös sovittu, että uusiakin harrastajia voi liittyä mukaan, jos taidot ja motivaatio vain riittävät.

 

Tasavallan Presidentti ja PäPe esillä sinettiseminaarissa (20.9.2004)

 PÄIVÄKUMMUN PESIS EDUSKUNNAN LIIKUNTAPÄIVÄN YHTENÄ ISÄNTÄNÄ (17.9.2004)

PäPe:n nuoret voittivat Eduskunnan urheilukerhon 10-5

PäPe:n puheenjohtaja ojentaa EUK:n kapteenille, edustaja Heli Paasiolle seuran lippiksen muistoksi pelistä.

Rekolan kentällä oli kansalaisjuhlan tunnelmaa, kun Päiväkummun Pesis pelasi Eduskunnan urheilukerhon pesäpallojoukkueen kanssa Rekolassa. Tämä oli ainoa ulkopuolinen tilaisuus, joka hyväksyttiin Eduskunnan liikuntapäivällä kertoi Kari.T.Nukala, pesäpallon puuhamies Eduskunnassa. Tämä oli EUK:n pesäpallojoukkueen kauden kolmas peli. Oli hienoa päästä pelaamaan pesäpalloa näin lähellä työpaikkaamme Eduskuntataloa. Päiväkummun Pesis oli järjestänyt hyvät puitteet edustajien pelille yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa.

Jo tuntia ennen pelin alkua oli kenttä valmiina ja yleisöä alkoi saapua kentälle katsomaan valtakunnan vaikuttajien ja oman kylän joukkueen yhteispeliä. Alueen kouluissa Päiväkummussa ja Rekolassa oli muutettu opetusohjelmaa aamupäivän ajaksi, ja kouluista oli toistakymmentä luokkaa, yhteensä n. 400 oppilasta opettajineen, seuraamassa peliä ja kannustamassa tasapuolisesti sekä PäPe:n nuoria että vähän varttuneempia Eduskunnan pelaajia.

Joukkueen esittelyssä kävi ilmi joukkueen kokoonpanot. EUK oli saanut kokoonpanoonsa valtakunnan huippupelaajat, kansanedustajat Heli Paasion, Valto Kosken, Reino Ojalan, Lyly Rajalan, Tero Rönnin, Reijo Kallion, Minna Lintosen sekä Titta Heiskasen ja Sanna Rauhansalon Eduskunnan henkilökunnasta. Kun EUK:n sai PäPe:ltä lainaksi vielä Maisa Cederströmin, Juulia Siiriäisen sekä Sakari Rokkasen, oli EUK kovassa iskussa päivän peliin. Kotijoukkue Päiväkummun Pesis pelasi tällä kertaa sekajoukkueella. Mukana oli C- ja D- ikäisiä tyttöjä ja poikia. Ottelun tuomareina toimivat PäPe:n omat juniorituomarit, Eero Heinonen päätuomarina, Esko Åman syöttötuomarina ja Ilari Rokkanen kakkostuomarina. Nimittämällä omat tuomarit peliin PäPe varmisti sen, etteivät Arkadianmäen lainsäätäjät pääsisi laatimaan omia sääntöjä päivän peliin! Kirjaa pelaajien tekemisistä pitivät PäPe:n tytöt Marika Juvonen ja Miia Snellman.

Huippuottelun sankarit yhteiskuvassa Rekolan kentällä pelin jälkeen.

Pelin kuuluttajana toimi YLE:n urheiluselostaja Pertti Tapola. Pertillä on pesis lähellä sydäntä, koska oma tytär pelaa Vihdissä, naisten superpesisjoukkueessa. Pertti saikin asiantuntevilla kommenteillaan katsomon mukaansa ja nauramaankin pelin aikana.

Ottelun avausheiton heitti Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Mäkinen. Avauspuheessaan Tapani toivotti kansanedustajat tervetulleeksi Vantaalle ja esitti toivomuksen, että EUK pelaisi yhtä rehdisti kuin ne PäPe:n juniorijoukkueet, jotka on palkittu valtakunnallisilla pesisleireillä "fair play" -palkinnolla. Tapani toivotti kummallekin joukkueelle onnea mutta kuitenkin toivoi, että Vantaa näyttäisi Helsingin herroille, miten pesäpalloa oikein pelataan.

Peli pelattiin ns. tenavasäännöillä, eli kaikki pelaajat saivat löydä, vaikka kolme paloa olisikin täynnä. PäPe voitti hutunkeiton ja valitsi ensimmäiseksi ulkovuoron. EUK:n kapteeni Heli Paasio lupasi käyttää ääntä kun hän ohjaisi EUK:n peliä. Liekö suuri katsojamäärä hermostuttanut joukkueita, koska alku oli haparoivaa peliä kummaltakin joukkueelta. Ensimmäisessä sisävuorossa EUK sai yhden juoksun, kun vanha pesiskettu Reino Ojala juoksi kotiin. Reino olikin yksi EUK:n kantavia voimia päivän pelissä. Reinon juoksusaldo oli päivän pelissä 2 juoksua sekä hieno toiminta lukkarina.

Eduskunnan Urheilukerhon pelaajat lämmittelemässä ennen pelin alkua.

PäPe näytti heti omassa ensimmäisessä sisävuorossaan, että tänään peli kulkee. Lyönnit takarajan tuntumaan olivat vaikeita kiinniotettavia EUK:n koppareille, ja tästä löytyi pelin ratkaisu tänään. Tahti parani pelin edetessä koko ajan. Vanhat lämpenevät hitaammin kuin nuoret, totesi kansanedustaja Reijo Kallio kolmospesällä odottaessaan läpilyöntiä, jolla hän ehtisi juosta kotiin. EUK:n ulkokentällä nousivat ratkaisijoiksi Lyly Rajala hienoilla kopeillaan, lukkari Reino Ojala kohtuullisen korkeilla tolppasyötöillään sekä joukkueen kapteeni, ykkösvahtina pelannut Heli Paasio.

Peliä ehdittiin pelata kolme vuoroparia täyteen, kun päätuomari puhalsi pelin päättyneeksi. Kiilassa seistessään joukkueet kuulivat kotijoukkueen Päiväkummun Pesiksen voittaneet Arkadianmäen valtiaat. Peli päättyi PäPe:n voitoksi 10-5.

Oli jännittävä kokemus olla mukana pelaamassa Eduskunnan joukkuetta vastaan, totesi moni PäPe:n nuorista. Maisa Cederström totesi poliittisesti korrektisti, että hyviä ovat nuo Eduskunnan pelaajat. Maisa itse piti peliä mahtavana juttuna. Anni Lamponen oli samalla linjoilla Maisan kanssa, että mukavalta tuntui saada pelata tässä pelissä. Anni tosin oli jo pelin alusta lähtien varma että PäPe voittaa.

Vantaan kaupungin johto seuraa peliä tarkaan, oikealla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Mäkinen ja vasemalla kaupungin liikuntajohtaja Hannu Vikman

PäPe:n joukkueessa pelasivat joukkueen kapteenina Ville Eklund, joka pelasi lukkarina Sonja Sinkkosen lisäksi, ja muun joukkueen muodostivat Elina ja Anni Lamponen, Anna Malm, Samuli Autti, Markus Juvonen, Jussi Sivén, Juho Lamponen ja Jani Tirri. PäPe:n pelijohtajana toimi hienosti Tuija Jokinen ja kakkospelijohtajana Seppäsen Pirjo.

Katsomossa peliä seurasi tyytyväisenä mm. Vantaan liikuntatoimen johtaja Hannu Vikman sekä Nuorisopesiksen toiminnanjohtaja Kaija Tanner. Hannu oli tyytyväinen kentän kuntoon sekä pesäpallon saavuttamaan suuren suosioon Vantaalla. Vantaalla toimii valtalajien, jalkapallon ja jääkiekon rinnalla kolme pesäpalloseuraa, joiden toiminta kasvaa koko ajan.

Nuorisopesiksen toiminnanjohtaja Kaija Tanner, entinen huippupesäpalloilija itsekin, oli riemuissaan, kun Eduskunta oli onnistuttu saamaan pesäpallopeliin Vantaalle. Kaijan mielestä oli myös hyvä idea kutsua paikalliset koulut tutustumaan kansallispeliimme samalla. Eduskuntakin tuli instituutiona tutummaksi monelle lapselle.

Kansanedustaja Reino Ojala tekemässä "aaltoa" lähikoulujen oppilaiden kanssa, jotka olivat seuraamassa ottelua Rekolan kentällä

Opettaja Johanna Salminen oli tuonut oman 5. -luokkansa Päiväkummun koululta katsomaan Eduskuntapeliä ja kannustamaan oman kylän joukkuetta. Johanna kertoi, että Päiväkummun koululla pesäpallo on suosittu laji ja että koulussa joka vuosi pelataan oppilaat vastaan opettajat -peli. Hieman "katkerana" hän totesi, että oppilaat ovat niin hyviä pelaamaan, että opettajat valitettavasti usein häviävät tämän pelin.

Kaverukset Sami ja Joni Rekolan koulun 4A -luokalta seurasivat kiinnostuneina peliä. Kumpikaan ei itse harrasta pesäpalloa, mutta moni heidän kavereistaan pelaa. Oli kiva saada koulusta "vapaata" ja tulla katsomaan PäPe:n ja Eduskunnan peliä. Eduskunta ja sen rooli Suomessa ei ollut vielä kovinkaan tuttu, mutta tämä oli hyvä tapa aloittaa tutustuminen, pojat sanoivat.

Pelin jälkeen kummankin joukkueen pelaajat saivat vielä kirjoittaa nimmareitaan nuorille katsojille. Tämä olikin uusi kokemus monelle päpeläiselle.

Eduskuntapeli oli kauden päätöspelejä Päiväkummun Pesiksen joukkueille. Takana on pitkä ja menestyksekäs pelikausi. Seura on voittanut pari Etelä-Suomen mestaruutta, valtakunnallisilla leireillä yksi joukkue saavutti pronssia ja yksi joukkue sai jo toisena vuonna peräkkäin reilun pelin -palkinnon. Seuraan on tullut mukaan uusia pelaajia ja uusi G-ikäisten joukkue on aloittanut toimintansa. Myös monet pelaajien vanhemmat ovat löytäneet pesiksen lastensa harrastusten kautta ja tulleet mukaan seuran toimintaan eri tehtäviin.

 

Eduskunnan urheilukerho pelaa Päiväkummun Pesiksen junioreita vastaan ystävyysottelun 14.9. Rekolassa Vantaalla (30.8.2004)

Päiväkummun Pesis juhlistaa 10-vuotista toimintaansa pelaamalla ystävyysottelun Eduskunnan urheilukerhoa vastaan 14.9. Vantaan Rekolassa klo. 10.00-11.00., osoite Joukontie 25. Eduskunnan urheilukerhossa pelaa sekä kansanedustajia että Eduskunnan henkilökunnan jäseniä. PäPen joukkueessa pelaavat C-ikäiset juniorit, 14-16-vuotiaat tytöt ja pojat. Myös ottelutuomarit ja toimihenkilöt ovat seuran junioreita.

 

PÄPE:STÄ KOLME JOUKKUETTA TENAVALEIRILLÄ RAUMALLA (23.7.2004)

PäPe leirillä RaumallaTämän vuoden Tenavaleiri (E-ikäiset) järjestettiin Raumalla 10.-14.7. Leirille osallistui ennätysmäärä joukkueita, eli 77 kappaletta. Leirin järjestelyt olivat erinomaiset; tieopasteita oli riittävästi, ruoka- ja majoituspalvelut toimivat hienosti ja leiriorganisaatio oli osaava sekä palveluhaluinen. Leirin turvallisuussuunnitelma perustui PäPe:n laatimaan turvallisuussuunnitelmaan ja olikin hienoa nähdä, että turvallisuussuunnitelmamme on käytössä muissakin seuroissa. Puitteet leirillä olivat siis huippuluokkaa meille osallistujille.

Päiväkummusta osallistui leirille 3 joukkuetta: E-pojat 92, E-pojat 93 sekä E-tyttöjoukkue. Tyttöjoukkueessa pelasi myös PUMU:n pelaajia, näin saatiin joukkue täyteen ja kaikki pääsivät leirille. Joukkue pelasi nimellä Päiväkummun Puna-Mustat. Leirillä tuomareina toimivat tuomarileiriläiset ja PäPe:stä tuomarileirillä oli mukana Juho Lamponen.

Ensimmäisenä leiripäivänä lauantaina vietettiin avajaiset ja avajaisten jälkeen alkoivat heti myös pelit. Viimeiset pelit pelattiin leirin päätöspäivänä keskiviikkona, jonka jälkeen leiri jo loppuikin päättäjäisiin.

 E-pojat 92

Joukkue pelasi leirillä 8 peliä voittaen niistä kaksi. Joukkue sijoittui hienosti 10:ksi (18) omassa sarjassaan. Tämä on hieno saavutus joukkueelta, jolla ei mitään kilpailullisia tavoitteita ollut. Menestys oli yllätys myös pelaajille, kun tiedon sijoituksesta saatuaan kysyivät; ”Eiks me ollakkaan vikoja”. Leirin aikana osa pojista oppi myös syöksymään kotipesään, sen verran tiukkoja pelit olivat. Parasta leirillä oli kuitenkin kavereiden kanssa yhdessä oleminen. Leirillä joukkue kävi mm. paikallisella lammella uimassa sekä leiri-diskossa. Leirillä oli mukana 6 vanhempaa ja yhden pojan sisko koko ajan.

Joukkueen tsempparipelaajana palkittiin Markus Kaitila ja pelikaverin palkinnon pokkasi Miko Tekoniemi. Palkinnot pojat saivat leirin päättäjäisissä n. 1000 katsojan edessä. Palkinnot ojensi leirin johtaja Mika Mikola.

 E-pojat 93

Pojat pelasivat leirillä 11 peliä, voittaen yhden pelin. Alkulohkossa oli yksi joukkue enemmän kuin muissa lohkoissa, mikä aiheutti näinkin suuren pelimäärän. Peliruuhka johti siihen, ettei joukkue ehtinyt juuri muuta kuin pelata. Tiistaiaamuna, kun satoi ja pelit peruutettiin, joukkue kävi Rauman 40 vuotta vanhassa vesitornissa jäätelöt syömässä. Tornin ylätasolta oli mahtavat näkymät. Leirin aikana poikien peli parani joka pelissä ja onnistumisia saatiin roppakaupalla. Parina ensimmäisenä päivänä kaksi pelaajaa sairasteli hieman, mutta heidätkin saatiin sitten pelikuntoon. Joukkueen mukana oli valmentajien lisäksi yksi isä ja toinen isä oli päiväsaikaan mukana. Kolmen pelaajan vanhemmat kävivät yhtenä päivänä katsomassa poikien esityksiä.

E-pojat 93 pelasivat samassa sarjassa kun E-pojat 92, mutta pelimenestys ei ollut yhtä hyvä kuin vanhemmilla pojilla. Joukkue palkittiin kuitenkin päättäjäisissä - jo toisen kerran peräkkäin - arvostetulla poikien Fair Play-palkinnolla (reilun pelin palkinto). Tämä on hieno osoitus poikien hienosta käytöksestä pelikentällä ja pelikentän ulkopuolella. Leirillä oli yhteensä 77 joukkuetta ja vain yksi tyttö- ja poikajoukkue sai tämän hienon palkinnon.

Joukkueen tsempparipelaajana palkittiin tällä kaudella hienoja otteita näyttänyt Oskari Juurelma ja pelikaverina palkittiin, aina vitsiä ja jekkua vääntämässä oleva Ilari Rokkanen.

 E-tytöt

Joukkue pelasi leirillä kymmenen peliä. Ensimmäiset pelit olivat sekä pelaajille että vetäjille haasteelliset, koska mukana oli myös kuusi tyttöä PUMUsta. Alkusarja pelattiin siten, että kaikki saivat pelata vuorollaan eri paikoissa ja eri numeroilla. Ainoastaan lukkarina tai siparina ei ollut pakko olla. Loppusarjassa peluutettiin tyttöjä enemmän vakiopaikoilla ja toiveiden mukaan, eli pyrittiin siihen, että peli kulkisi niin hyvin kuin mahdollista. Saldona oli hienoja pelejä koko leirin ajan, joissa aina pelattiin täysillä eikä periksi annettu! Voitto napattiin KePestä ja menestyksen kruunasi viimeisen päivän tasapeli Espoon Nipeä vastaan (joka tosin merkittiin lopulta meille voitoksi, koska peli aloitettiin jaksopelinä, mutta myöhemmin (leirin sääntöjen mukaan) se tulkittiin peliksi ilman taukoa). Tasapeliä juhlittiin kahden joukkueen voimin yhdessä ringissä pyörien ja laulaen. Hyvä Etelä-Suomi! Leirin aikana joukkue sai paljon onnistumisia, arvokasta kokemusta ja joukkuehenki pysyi loistavana loppuun asti. Joukkueen mukana oli koko leirin aikana neljä pelaajan vanhempaa sekä yhden tai kaksi päivää pelejä seuraamassa ja kannustamassa oli parin pelaajan vanhemmat. Leiriltä jäi erityisesti mieleen mukavat pelit, ensimmäinen voitto ja viimeisen pelin ”tasapeli”, uinti kaatosateessa sekä leiri-disco.

Joukkueen tsempparipelaajana palkittiin ansaitusti Sini Autti ja parhaan pelikaverin palkinnon sai Anni Leiponen.

 Itä-Länsi

Leirillä pelattiin ensimmäistä kertaa Itä-Länsi-ottelut niin, että pelisarjoissa kaikki leiriläiset pääsivät pelaamaan. Jokainen joukkue jaettiin 3-4 eri ryhmään ja Itä-Länsi-joukkueet kasattiin näistä eri joukkueiden ryhmistä. Myös jokainen vetäjä sai oman Itä-Länsi-joukkueen johdettavakseen. Näin vetäjätkin saivat haastetta ”uuden” joukkueen pelin johtamisesta. Lopuksi kaikkien pelien juoksut laskettiin yhteen ja näin saatiin tulokset. Päiväkummun pojat pelasivat Lännen joukkueissa ja Päiväkummun Puna-Mustat, eli tytöt, urakoivat idän pussiin. Tyttöjen pelisarjassa Itä ja Länsi eivät pystyneet paremmuuttaan ratkaisemaan, vaan juoksut päättyivät upeasti tasan 69-69. Poikien pelisarjassa Idän joukkue oli parempi (tällä kertaa) tiukasti juoksuin 74-73.

Kahta PäPe:n E-pojat 93:n pelaajaa haastateltiin paikallisessa Länsi-Suomi lehdessä uudesta Itä-Länsi pelitavasta. Alla lehden haastattelu

 

Erilaisessa Itä-Lännessä kaikki mukana ottelussa. ”Tärkeintä on rehellisyys”

Vantaalaisen Päiväkummun Pesiksen Ilari Rokkanen ja Samu Kärkinen olivat tyytyväisiä uudesta Itä-Länsi-ottelusta. Nyt nekin pääsevät mukaan, jotka eivät ole ennen päässeet. Samulle kokemus olikin ensimmäinen. Ilari sen sijaan on pelannut arvo-ottelussa ennenkin.

Tämä on tasapuolista. Yleensä joutuu jännittämään, kun joukkueesta pääsee vain kaksi, Ilari pohti. Ilarin mukaan Itä-Länsi eroaa normaalista pelistä. Yleisö hurraa ja on hyvä fiilis. Mutta pikkaisen myös jännittää. Minua jännittää yleensä ennen peliä. Mutta kun peli alkaa, ei jännitä enää yhtään, lukkarin tontilla viihtyvä Ilari kertoi.

Ensikertalainen Samu tunnusti jännittävänsä lähinnä epäonnistumista, silloin kun saattaa joutua pilkan kohteeksi. Pelisarjassa pelko taitaa olla turha, siksi mainiosti joukkueet kannustivat myös vastustajia.

 

Aamulla harmitti

Kumpaakin harmitti aamulla, kun vesisade siirsi Itä-Länsi-ottelut. Aamulla olisi ollut virkeämpi pelaamaan. Joukkueisiinsa molemmat olivat kuitenkin ehtineet jo aamulla tutustua.

Meillä oli heti hyvä yhteishenki. Ennestään tunsin Espoon NiPen pelaajia, Ilari kertoi. Ilarista oli pelkästään mukavaa, että joukkueessa oli vieraita naamoja. Pääsi tutustumaan uusiin kavereihin. Uusia kavereita oli tullut jo muutenkin monta.

Samu kuvasi omaa joukkuettaan reiluksi ja rehelliseksi. Tuttuja porukassa oli entuudestaan vain oman joukkueen Matti. Samu ei ollut vielä ehtinyt saada uusia kavereita. Se johtuu siitä, että olen ollut kipeänä. Sain kuumeen avajaisista, kun siellä satoi ja oli kylmä, Samu harmitteli, mutta sanoi olevansa jo kunnossa. Kunnossa on oltavakin, sillä illalla leiri-discossa Samu lupasi tanssia.

Mutta sitä ennen ohjelmassa on uudenlainen Itä-Länsi-ottelu, jos sää vain sallii. Samu kiteytti mainiosti arvo-ottelun tärkeimmän asian: Tärkeintä on rehellisyys.

 

PESÄPALLON VALTAKUNNALLISTA B-LEIRIÄ VANTAALLA EI JÄRJESTETÄ (19.7.2004)

Nuorisopesis ry on tehnyt päätöksen peruuttaa Vantaalle 5. – 8. elokuuta suunniteltu B-nuorten valtakunnallinen pesäpalloleiri. Syy peruuttamiselle on vähäinen osallistujamäärä. Vaikka ilmoittautumisaikaa jatkettiin parilla viikolla, ei joukkueita ilmoittautunut leirille riittävää määrää, että leirin järjestäminen olisi mielekästä tai taloudellisesti mahdollista. B-leirin vähäinen leirijoukkuemäärä johtuu pääosin B-nuorten aktiivisesta osallistumisesta muuhun pesiksen sarjatoimintaan.

Kesän muilla leireillä on tehty uudet osanottajaennätykset. Viime viikolla järjestetty Tenavaleiri keräsi 77 E-ikäistä pesäpallojoukkuetta ympäri maata viideksi päiväksi Raumalle ja paraikaa on Seinäjoella käynnissä D-leiri, jossa on 108 joukkuetta. Pesisleireillä osallistuu tänä vuonna yhteensä lähes 300 joukkuetta, joka on uusi ennätys.

"Vantaan B-leirin järjestäjät, Päiväkummun Pesis ja Vantaanjoen Juoksu olivat lyhyessä ajassa rakentaneet aivan uskomattoman hienon leirin, ja olen erittäin pahoillani leirijärjestäjien puolesta, että olemme joutuneet tekemään päätöksen leirin peruttamisesta. B-leiri olisi ollut pesäpallon vuoden kohokohta pääkaupunkiseudulla tänä vuonna", kertoo Kaija Tanner, Nuorisopesiksen toiminnanjohtaja.

"Me leirijärjestäjät saimme B-leirin järjestettäväksi helmikuussa ja sen jälkeen on töitä paiskittu leirin rakentamiseksi. Leirin peruuttaminen pari viikkoa ennen sen alkamista on ikävää sekä ilmoittautuneille joukkueille sekä tietenkin leiriorganisaatiolle, joka on tehnyt aivan loistavaa työtä leirin järjestämiseksi. Uskon, että Vantaan B-leiristä olisi tullut ikimuistoinen leiri kaikille osallistujille", kertoo Tuija Jokinen, B-leirin johtaja.

"Leirin järjestelytoimikunta esittää suuret kiitokset koko leiriorganisaatiolle, leirin suojelijalle sekä leirin kummeille heidän tekemästä työstä leirin hyväksi. Erityisen kiitoksen järjestelytoimikunta haluaa esittää Vantaan kaupungille ja Fazerille, jotka olivat leirin tärkeimmät yhteistyökumppanit", kertoo Eric Nyman, leirin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

  

PäPe kouluttamassa Kasvattajaseuroja turvallisuusajattelussa (8.5.2004)

Lauantain 8.5 kohtasivat Kasvattajaseurat Tampereella. Kasvattajaseura-hanke on Nuorisopesiksen hanke, jossa eri seurat kokoontuvat vuoden aikana 4-5 kertaa ja pohtivat seuratoiminnan kehittämistä ja ajankohtaisia asioita. Kasvattajaseura-hanke toteutetaan nyt toista kertaa. Ensimmäisenä vuonna, 2003 oli myös Päiväkummun Pesis mukana.

Tällä kertaa teemana oli seuratoiminnan kehittäminen ja turvallisuus.

Turvallisuudesta on kutsuttu puhumaan Lasse Saharinen Liikenneturvasta ja Eric Nyman PäPe:stä.

Lasse Saharinen esitti mielenkiintoisella tavalla Pesäpalloliiton ja Nuorisopesiksen sekä Liikenneturvan monipuolisen yhteistyön ja monen vuoden ajalta. Jokaisen kannatta käydä Liikenneturvan kotisivuilla katsomassa uusimmat tiedot ja hakemassa vinkit turvallisuuden lisäämiseksi liikenteessä.

Tämän jälkeen Eric Nyman esitti läsnäoleville seuroille PäPe:n turvallisuussuunnitelman, sen syntyhistorian ja miten se on otettu käyttöön PäPe:ssä. PäPe:n turvallisuussuunnitelma jaetaan kaikille nuorisopesäpalloseuroille Nuorisopesiksen kautta ja se on myös jaettu kaikille vuoden 2004 valtakunnallisille pesäpalloleireille. Myös muutama jalkapalloseura on ottanut sen pohjaksi oman turvallisuussunnitelman tekemiselle.

Turvallisuusluennot herättivät suurta kiinnostusta mm. äskeisen Konninkankaan bussiturman takia. Osallistujat jatkoivat keskustelua ja asian käsittelyä iltapäivällä omissa ryhmätöissään.

Lisätietoa liikenneturvallisuudesta: www.liikenneturva.fi

Jos Sinulla on jotain kysyttävääv turvallisuudesta, älä epäröi vaan kysy heti omalta valmentajaltasi tai lähimmältä PäPe:n toimihenkilöltä. Nopea toiminta ja ennakointi on tärkeä osa turvallisuutta.

 

PäPe:n koko perheen kauden avajaiset (3.5.2003)

Sunnuntaina 3. toukokuuta vietettiin Päiväkummun Pesiksen kauden avajaiset Rekolan kentällä hienossa auringon paisteessa. Pelaajat testasivat taitojaan tekniikkakilpailussa, jossa lajeina olivat näpy, pomputtelu, ketteryys, syöttäminen ja tarkkuusheitto. Päivän aikana nähtiin tuhansia pallonpomputuksia, satoja toinen toistaan hienompia näpyjä ja tarkkoja heittoja syöttölautaseen.

Tekniikkakilpailun jälkeen oli vuorossa leikkimielinen pesäpallo-ottelu vanhemmat vastaan nuoret. Leikkimielisyys muuttui nopeasti tosi peliksi, jossa nähtiin hienoja yksilösuorituksia. PäPe:n nuoret pelaajat voittivat nuoruuden innolla vanhemmat 7 - 5. Vanhempien kokemus ei tällä kertaa ihan riittänyt nuorten vauhtiin. Ottelu lupaa hyvää nuorten kauden sarjapeleihin ja turnauksiin.

Tämän jälkeen pelattiin vielä harjoitusottelu, jossa D-tytöt ottivat mittaa E-pojat 93:sta. Kokemuksen voimalla ja hienolla sisäpelillä tytöt voittivat nuoremmat pojat täpärästi muutamalla juoksulla.

Maanantaina aletaan pelaamaan jo tosissaan, kun muutamalla joukkueella on jo ensimmäiset sarjapelinsä.

Kiitos kaikille vanhemmille, jotka auttoivat päivän järjestelyissä sekä E-pojat 93 joukkueelle, joka piti puffettia meidän kaikkien iloksi.

 

Pesäpallon valtakunnallinen B-leiri Vantaalla 5. - 8.8.2004

"Vastuuta nuorille Vantaalla"

Leirijärjestäjät: Päiväkummun Pesis ry, Vantaanjoen Juoksu ry


Pesisnetin taittoheitossa juttu PäPe:stä (7.2.2004)

Helmikuun taittoheitossa on Päiväkummun Pesiksestä pitkä juttu, joka on yhteenveto Eric Nymanin luennosta loppusyksyllä B-superpesisjoukkueiden vetäjille.